Äetsästä lähtöisin olevan bändin pitäisi ehdottomasti keikkailla säännöllisesti alkuperäisen kotipaikkansa naapurissa, Vammalassa. Jostain syystä kuitenkin Baronin-visiitit ovat tyrehtyneet ja harmillisesti VaLePakaan ei viettänyt viime vuonna kultajuhlia. Näin ollen uusi sauma valloittaa legendaarinen Seurahuone yli neljän vuoden tauon jälkeen tuli kuin lahjana taivaalta! Matkaileva Jony oli estynyt tältä keikalta, mutta onneksi tuuraamaan saatiin taas kerran vanha, tuttu ja turvallinen Armadillo. Silti mieltäni painoi pienoinen huoli yleisön houkuttelemisesta paikalle.
Länsi-Tampereen harmahtavan mukatalven ympäröimänä tuuppasimme Anton kanssa Enterprisen täyteen härpättimiä, vempeleitä, masiinoita ja mailoja. Huristimme esim. Joensuun-reissuun verraten erittäin miellyttävän mittaisen taipaleen ja pysäköityämme Seurahuoneen edustalle saimme pian seuraa Armiksesta. Seurahuoneen lava on leveä, mutta ei niinkään syvä. Järjestäydyimme siis nättiin riviin instrumentteinemme. Tsekki sujui suht’ ongelmitta ja olimme tyytyväisiä myös siihen, miten olimme ulkonäöllisesti saaneet ahtaahkon lavan kuntoon bannereineen ja värivaloineen. Ruuaksi saatiin vallankin märehtijäeläimen filettä ja majoitusbäkkäriksi kelpo huoneisto, joten koimme kaiken olevan juuri niin mallillaan kuin pitääkin.
Eipä Sastamalaa ilman Äetsää, joten kaksiautoinen karavaanimme kulki seuraavaksi Äetsään – palatakseen myöhemmin yksiautoisena. Tämä ratkaisu oli paikallaan juuri pitkäaikaisen alkoholittomuutensa hylänneelle Armikselle. Matkalla esittelin Antolle Äetsän aseman. Siellä eivät juna kulje. Tai kulkevat, mutta eivät pysähdy. Vähemmän hieno asia, jos minulta kysytään. Kävimme myös juomassa oluet tai kahvit kantapaikassamme Kökköbaarissa, missä intouduimme myös villiin Darts-mittelöön. Tämän voitti Armadillo. Mitäs oli treenannut eniten.
Vammalan Seurahuone oli palatessamme hiljainen. Viihdyimme silti keskenämme mm. todella uusien videoiden parissa. Seurahuone vaan pysyi hiljaisena, kun välillä tilannetta kävi kuikuilemassa salin puolella. Yhdeltätoista ei väkeä. Puoli kahdeltatoistakaan ei juuri väkeä. Hirvitti. Vedimme keikkahousua jalkaan ja laitoimme savukonetta lämmitykseen. Samalla toivoen käännettä yleisömäärässä. Ja kun kellon lyödessä puoltayötä hyppäsimme kehiin, tajusimme taas kerran, ettei Sastamala petä: väkeä puski alati sisään, tiskille alkoi jo muodostua jonoa ja ihmiset herkesivät taputtamaan astellessamme lavalle.
Tilanteen kääntymisestä innostuneina polkaisimme settimme käyntiin. Tarjolla oli Armadillon kanssa ennenkin soitettujen biisien pohjalta koostettu kattaus, joka tuntui sopivan Sekelle mainiosti. Armis varmisteli, etteivät tempot päässeet ainakaan laahaamaan ja muutenkin soitanta tuntui soljuvan oikein mukavasti. ”Mutta hauskaa”, sanois Vorssin Ville. Likaiset legendat osoittautui yllättäväksikin menopalaksi ja kaiken kaikkiaan vetäydyimme tauolle oikein tyytyväisinä. Toisessa setissä päästiin lyömään vielä isompaa vaihdetta silmään ja yleisö tarjosi mukavasti erityyppisiä mukanaolon muotoja. Hyvä! Encorea vedettiin oikein tuplana ja kun Irwinin viimeiset säkeet vielä kaikuivat Seurahuoneen salissa, hiivimme lavalta hikisinä ja onnellisina. Tämän jälkeen ohjelmassa oli sosialisointia ja pienenä miinuksena myös ”semi-roudaus”, mikä tarkoitti kamojen siirtämistä huoneistoomme jotenkuten puolipakattuna. Tästä kaikesta selvisimme. Antosta ei ollut tällä kertaa aamuyön juhlijaksi, minä ja Armis sentään yritimme.
Hemmetin hauska ehtoo, kiitokset kaikille osallisille!