20.4.2017, London, Jyväskylä

27.4.2017

Alle viikko edellisestä ja palasimme Jyväskylään. Mikäpä siinä - sinne in ilo palata! Toistimme naurettavan tarkasti edellisreissun aikataulun, joskin itse tällä kertaa hyppäsin Jonin kyytiin suoraan päiväduunin parista. Kamat autoon ja matkaan.

Liiankin tutusti aloitimme ruokailulla ja kurvasimme sitten soundcheck-aikein pääkallonpaikalle. Soundista tuli normaaliin tapaan hyvä ja ehdimme vielä ottamaan hotellihuoneen haltuun ennen itse keikan koittamista.

Tällä kertaa reissumme “syy” oli opiskelijatapahtuma 3Miot. Halaarikansaa (haalarit=coveralls - sattumaako?) parveili jo jonkin verran paikalla kun pääsimme starttaamaan. Meininki alkoi toimia alusta asti. Tekniikka sen sijaan ei. Jonin klikkikoneesta (laite, joka antaa korvaan tahdin, jonka päälle rumpuja soittaa) ei kuulunut pihaustakaan. Omalla kohdallani taas munasin itse: Olimme tsekissä vetäneet Fight For Your Right -biisiä, jossa käytän kitarassa dropped-D-virettä (ala-E-kieltä pudotetaan sävelaskel) ja tietysti väärä vire oli unohtunut kitaraan. Niinpä Lootusasento kuulostikin melko erikoiselta!

Kun säätäminen laantui ja olosuhteisiin totuttiin, varsinkin keikan loppupuoli oli kuitenkin yhtä voittokulkua. Meininki oli hemmetin hienoa! Opiskelijabileissä oli soitettu viimeksi kauan sitten sähkörumpujen juuri tultua bändiin ja tämän perusteella juuri sellaisia pitäisi tehdä enemmänkin. Oli hienoa! Encore vielä leivottiin eetteriin ja sen jälkeen Buckler maistui takahuoneen puolella.

Itse suorin nukkumaan, mutta jatkoveijarit Jony ja Antto jaksoivat valvoa siinä määrin, että esim. pään lattiaan lyömistä pääsi tapahtumaan. Roudauksessa rumpalin pandalookissa olikin ihmeteltävää.

Semmoista. Lisää opiskelijabileitä!

 

Tänään saa @londonjkl ja @3miot tuta The Coveralls -käsittelyn 👍 Showtime n. 00.30!

Henkilön The Coveralls (@the_coveralls) jakama julkaisu

Vili

Takaisin

The Coveralls | Coverbändi, bilebändi, yksityistilaisuudet, häät, syntymäpäivät, ravintolat | Ylös