23.6.2017, Säynäniemen leirintäalue, Orivesi

4.7.2017

The Coverallsin juhannuskeikat ovat olleet jostain syystä täysin olemattomia. Onneksi siihen saatiin tänä vuonna muutos! Kalenteriseikkojen takia kävi kuitenkin niin, että peräti 2/3 vakijäsenistöstä oli poissa vahvuudesta juhannusaikana. Pelastajina toimivat kuitenkin tutut hahmot: sain lavalle seurakseni vakituuraajat basisti-Timban ja rumpali-Samban. Tällä porukalla myös pakkasimme auton ja ajoimme meille entuudestaan tuntemattomaan paikkaan. Löysimme kerrasta perille ja juhannus oli, nyt kun sääkin oli kääntynyt parempaan suuntaan, jo täydessä vaiheessa: pikku kisailut olivat meneillään ja paikalla oli porukkaa joka lähtöön. Nuorta, vanhaa, lasta, aikusita, selväpäistä, todella humalaista. Ja koiriakin toki. Sisäinen, vuosi vuodelta enemmän valtaa haaliva kukkahattutätini jo meinasi heräillä ja mietiskellä, mitä tästä oikein tulee. Kasasimme kamamme toimivalle ulkolavalle ja tsekkitouhut hoituivat melkein mutkattomasti. Kompakti äänentoistomme nyt ei ylipäätään ehkä ole aivan ulkoilmatapahtumiine suunnattu, utta pärjäilimme hyvin. Sen sijaan bassoetuasteessa oli jonkinlaista vikaa, jota emme saaneet paikallistettua ja jouduimme tyytymään vähän tavallista ponnettomampaan soundiin.

Odottelimme keikkaa syöden, rohkeimmat jopa juoden ja ylipäätään aikaa tappamalla. Seuraavana päivänä esiintyneen Harhatuli-orkesterin johtohahmo kävi heittämässä meille levyt liikelahjana. Kiitos! Lapset alkoivat valua yöpuulle ja muutenkin pahin kaaos hiljeni, mikä rauhoitti omaa mielentilaa. Soiton oli määrä alkaa kympiltä ja näin myös toimimme.

Ensimmäinen setti meni rutiinilla tälläkin kokoonpanolla, mutta meiningillisiä käynnistysvaikeuksia oli vielä vähän sekä yleisön, että meidän puolellamme. Tauon jälkeen kuitenkin meininki kasvoi selvästi. Itselläkin alkoi puolikoleasta säästä huolimatta tulla kunnolla hiki ja yleisö lähti eläväisemmin mukaan. Eturivipaikatkin saatiin täytettyä. meininki yltyi yltymistään kohti setin loppua ja encoretkin vielä toki paiskottiin. Sitten kamat kasaan ja kotiin nukkumaan.

Hieno meininki, kiitos osallistuneille ja ystävälliselle henkilökunnalle!

 

Nus, Juha! Showtime klo 22, tänne vaan!

Henkilön The Coveralls (@the_coveralls) jakama julkaisu

Vili

Takaisin

The Coveralls | Coverbändi, bilebändi, yksityistilaisuudet, häät, syntymäpäivät, ravintolat | Ylös