Hommat oltiin saatu taas mukavasti käyntiin edellisenä viikonloppuna Vammalassa, joten keikkareissu oli jälleen tervetullut asia ja iloiset “Terbaterba”- ja “onko rapi” -tervehdykset kaikuivat roudausmestan pihassa pimeäksi käyvässä alkutalven alkuillassa. Löimme kamat autoon ja lähdimme matkaan kuskinamme tällä kertaa Jony “Jouni-Vainaa” Oittinen. Jyväskylän lähtiessä etupenkkiläiset valittelivat matkan tuntuneen sangen pitkältä, itselläni mm. musiikin parissa se oli tuntunut poikkeuksellisen nopsalta. On se kummaa, että henkilökohtaiset tuntemukset ovat … hmm … henkilökohtaisia!
Koska tsekkiaika Londonissa on mukavan myöhäinen, suuntasimme paikalle saavuttuamme kahdeksan aikoihin ensimmäiseksi syömään. Rikoimmme törkeästi vanhaa kaavaa ja valtasimme eri pöydän kuin yleensä. Tämä olisi voinut kostautua pahalla karmalla, mutta sellaista ei onneksemme viikonloppu kuitenkaan tarjonnut. Ruoka täytti vatsamme. Minä vahingossa juustokakkua jälkiruoaksi, onko tämä paha?
Sitten suunta Lontooseen ja kamat pystyyn perinteisin menoin. En sitten tiedä, oliko paikan äänentoiston prosessoinnissa jotain muutosta, mutta PA ei oikein meinannut toistaa bassotaajuuksia halutun jykevästi. Kovalla kompensoinnilla saatiin soundi kuitenkin kuntoon ja uskaltaisin väittää, että The Coveralls kuulosti jälleen melko hyvältä! Parin tunnin säätämisen jälkeen ehdimme vielä mainiosti ottaa hotellin haltuun, katsoa pari tyhmää videota ja palata sen jälkeen keikkapaikalle.
Vaikka kyseessä oli perjantai, eli se yleensä yökerhoissa hiljaisempi viikonloppuilta, Lontoossa väkeä oli aivan mukavasti ja polkaisimme keikoista ensimmäisen käyntiin rahtusta vailla yksi yöllä. Settimme oli todella erikoinen, mikä oli ihan omalta kannaltammekin virkistävää vaihtelua tututtuihin rutiineihin. Aloitimme Tahdon rakastella sinua -rallilla, kokeilimme välissä esim. Millaa (johti mainioon yhteislauluun!) ja pitihän se Marraskuukin painaa menemään – ihan ajankohtaisuuden nimissä. Meininki pysyi hyvänä ja mikään biisi ei täysin pettänyt, vaan jengin ajoittaisesta vaihtumisesta ja encore-taputusten vähyydestä huolimatta ilta oli aivan onnistunut. Hienoa!
Keikan jälkeen tapasimme Ensiferumin matkassa ollutta vanhaa kielisoitinosaston tuttuamme Esa Orjatsaloa, mutta meluinen London ei osoittautunut kovinkaan toimivaksi kuulumistenvaihtopaikaksi. Tämä sai meidät hajaantumaan eri osoitteisiin, joista omani oli sänky.
Seuraavana päivänä emme toimineet kovinkaan yhtenäisenä osastona, koska olimme saaneet kaksi huonetta ja omat unirytmini (=en saa ikinä nukuttua pitkään) määräävät monesti minut yksinnukkujaksi. Joku kävi shoppailemassa, joku kahvilla, joku nukkui pitkään ja torkkui päivälläkin, joku katsoi jalkapalloa, joku jääkiekkoa. Sitten olikin taas ilta! Kävimme syömässä (minä vahingossa pirtelön, onko tämä paha?) ja painelimme taas keikkapaikalle tekemään pikatsekin. Huomasimme lavan olevan poikkeuksellisen epäsiisti, mikä johtui Jouni-Vainaa “Jony” Oittisen konvehdeista eli kansankielellä konfettipyssystä. Hän oli varautunut keikkoihin parilla singolla ja tulitteli vielä toisen annoksen jälkimmäisenäkin iltana Oi beibin huudatuskohdassa. Hyvä tehokeino!
Soundit olivat kunnossa ja painuimme pienelle valmistautumishetkelle vielä hotellille. Sitten takaisin ja setit käyntiin ennen yhtä. Koimme juuri ennen keikkaa jännittäviä hetkiä, kun tablettimme eivät saaneet yhteyttä wifi-toimiseen miksauskeskusyksikkööme. Huhhuh, onneksi buuttaamisella selvittiin ja pääsimme aloittamaan vain hieman myöhässä. Jos edellinen ilta oli toiminut hyvin, nyt mentiin vielä kovempaa! Sain itsekin kunnon hien päälle ja kovemman meiningin vastapainoksi itse soitin väärin ainakin kymmenen kertaa enemmän. Hauskaa oli ja muu bändimme mainiossa vireessä! Settimme oli nyt asteen turvallisempi, mikä osaltaan helpotti kulkua. Nyt encoreakin pyydeltiin ja painoimme vielä ns. Tapsan kehiin illan päätökseksi. Mainio meininki, kiitos Lontoo!
Pojat olivat jälleen valvoneet myöhään, mutta mitään megabileitä ei ollut tälläkään kertaa tarjolla. Itse yritin jälleen nukkua lähes oitis ja heräilinkin aamupalalle ainoana poppoostamme. Sitten roudaamaan ja kotiin. Juttujen huonoustaso paluumatkalla oli käsinkosketeltava, mikä on osoitus autenttisesta The Coveralls -keikkareissusta.
Vielä kerran: kiitos!