Bilebändin päiväkirja

Jouluna oli juuri ja juuri ehtinyt asennoitua rauhalliseen kotioloon, kun kalenteri muistutti lähdöstä keikalle. Eipä siinä mitään; keikalle on aina kiva lähteä! Pihaani ilmestyi Jony, Kaakinmaalta löytyi Antto, ja kohta olikin jo auto täynnä ja suunta kohti Etelä-Pohjanmaata.

Olin käynyt “juuri” Mietaalla keikalla loppuvuodesta 2005, joten tunne oli, kuin olisin kotiin palaamassa. Oikeasta muistikuvani olivat perin vajavaiset. Lava oli todella iso, joten oli edellisen keikan tiivistunnelmaisuuden jälkeen ilo levittäytyä isommalle alueelle ja saimme tälläkin kertaa kaiken kuntoon ilman suurempia murheita. Soundikin isossa salissa vaikutti hyvältä.

Meille kannettiin toimivalle bäkkärille mukavasti leipää ja juotavaa, mutta tuumimme että pitkä päivä vaatisi lämmintä ruokaa ja läksimme etsimään sitä noin kymmenen kilometrin päästä Kurikan keskustasta. Jo tulomatkalla haitannut lumisade sen kun yltyi ja ajokeli alkoi olla enemmän kuin huono. Onneksi tiet olivat hiljaiset ja Kurikasta löytyi kuin löytyikin yksi auki oleva ruokapaikka: drive-in-grilli scanburgerilla. Kebabsalaatit sekä hampurilaiset mukaan ja takaisin pelipaikalle. Kaljaakin saatiin ja olin tästä hyvin onnellinen: itse kun en ole vuoteen juonut pisaraakaan, elän muiden juomisen kautta.

Aloitimme ensimmäisen settimme puoliltaöin. Rehellisyyden nimissä alkuun tarvittiin jonkin verran herättelyä, sillä ns. salin puolella ollut väki ei vaatinut laskemiseensa kovinkaan monen käden sormia. Pikku hiljaa meininkimme alkoi kuitenkin toimia ihmisiin ja väkeä valui enemmän kuulemaan – myös jopa bailaamaan. Näihän sitä pitää. Painoimme minkä taisimme ja otimme ilon irti isosta lavasta. Olipahan kivaa, kun mahtui kunnolla liikkumaankin. Settien välissä hengähdimme ja palasimme yhdeltä uudestaan kehiin.

Toisen setin alku oli hieman taas takapakkia: väki oli ehtinyt karaokesta huolimatta hävitä talon syövereihin (ns-talolta löytyi jopa jäätävän epileptinen kellaridiskoluola), mutta pistimme parastamme ja saimme aikaan lopulta aika hyvän tunnelman – ja lopuksi sitten vedettiin vielä encorekin hienolla meiningillä. Kiitos!

Kamojen niputtaminen oli olosuhteista johtuen nopeaa ja pääsimme liikkeelle lumipyryn jo loputtua. Silmät meinasivat lupsua vain vähän, mutta onneksi Antto joi kaljaa. Puoli kuuden aikaan aukesi kotiovi tällä kertaa.