Ja koska olen myös helvetin kova naistenmies, niin hyppäsin Enterprisen kyytiin vasta eräältä parkanolaiselta huoltoasemalta. Ja koska pojat sanovat minua hipiksi jätän firman nimen sanomatta. Jos joku tietää jonkun ultravihreän huoltoaseman jolla ei myydä uusiutumattomia luonnonvaroja, niin saa tulla kertomaan. Ville näytti tavallista sairaammalle ja oli lääkäriltä hakenut jonkun hevoshormonikuurin. Vili ei ollut tehnyt kulmapotkusta maalia ja oli täten selvinpäin. Jotta tilanne saatiin korjattua hyppäsin mukisematta kapteenin pallille Vilin siirtyessä takapenkille alkoholin pariin. Oltiin siis menossa Ilmajoelle. Matkalla satoi vettä ja vanhoja juttuja. Perillä roudattiin, tsekattiin ja syötiin. Seuraan eksyi myös vanha tuttu paikallismies Viitalan Matti, jonka seura maittoi. Hauska paikallismies.

Soitettiin myös keikka, josta ei paljoa jälkipolville jäänyt kerrottavaa. Baarissa oli kohtuullisesti väkeä, mutta juuri ketään ei kiinnostanut. Ainakaan sen vertaa, että olisi aplodeja antanut. Liekö silläkin ollut osuutta, että Vili spiikkasi ensimmäisen kappaleen jälkeen “Hyvää iltaa Seinäjoki!”. Priceless Spinal Tap-moment! Tosin “Todella kaunis” -kappale kirvoitti useammatkin kuin yhdet käsiparit lyömään suosiota. Kakkossetissä lähti loputkin lauluäänen rippeet ja bassosta katkesi a-kieli. Ja koska varabasson hihna oli Ramones-asetuksella, meni loppukeikka aikalailla niin kuin sen yhden kaverin pääsiäinen ilman sitä ylösnousemusta. Mutta oli keikassa toki hauskatkin hetkensä, baarihenkilökunta oli mitä mukavinta ja puitteet kunnossa majoitusmahdollisuutta myöden. Että kiitti vaan!

Ville etsi yöllä ruokaa, koska ei pidä siitä. Viljo vietti aamupäivän ABC:llä, koska on niiden suurin fani. Minä nukuin, koska se on perseestä. Ajettiin myös autoa ja joku jäi Hämeenkyröön pelaamaan jalkapalloa. Ei hippi eikä hevoshormonimies. Seuraava keikka näyttäisi olevan 30.6. Ulvilan Cactuksessa. Kiva, että ehtii tässä vähän hengähtää.

Lauantaina palataan kehiin, esiintymispaikkana toimii Ilmajoen Arttiravintola. Siellä nähdään!

Youtubesta voi puolestaan nähdä koostetta Roosterin meiningistä. Päiväkirjastakin voi juttua kuikuilla.

Tampereen keskustaan vievän bussin puheensorina oli  iltayhdeksältä huomattavasti villimpi kuin aamuyhdeksältä oli ollut. Tapasin Anton Keskustorilla. Antto sanoi: “Ei mennä Koskipuiston läpi, ei pää kestä”. Ymmärsin hyvin. Järkytyin roskamäärästä jo heti torille jalkauduttuani. Kävelimme Roosteriin, jossa olikin jo jonkun verran väkeä paikalla. Löysimme kuin löysimmekin pöydän, jossa tuhota paikan tarjoamat hot dog -annokset. Paikalla oli tuttuja hahmoja melkonen määrä. Äetsä, Pirkkala, Tampere. Mitä niitä on.

Puoli kahdeltatoista alkoi ensimmäinen settimme. Unohtunut introkin saatiin puhelimen kautta ilmoille. Väkeä oli aivan ookoosti liikkeellä. Polkaisimme setin käyntiin Apinamiehellä. Lähti ihan kivasti. Alkuvuoden Roosterin-neitsykeikallamme oli ollut suhteellisen nihkeä ensimmäinen setti, joten nyt porukan aktiivisuus yllätti iloisesti. Itsekin olimme aivan hyvässä liekissä, uskaltaisin tuumia. Pistimme menemään Green Dayta, Klamydiaa, Apulantaa, Offspringiä. Punkahtavissa merkeissä, siis. Parinkymmenen minuutin tauolla saattoi vaikka maistaa olutta, josta pidimme.

Toinen setti polkaistiinkin sitten käyntiin äärimmäisen uskottavasti: Ralls-käsittelyyn joutui edellisenä iltana korkattu varhaisnuorisohitti Frontside Ollie. Joku rokkipoliisi kai oli pahastunutkin, hah! Tampereelle sopi Sukset-manserock ja muuten tämä setti olikin hieman tavanomaisempi, joskin uutena kuultiin Barbie Girl -versiointi, joka tuntui saavan riemukkaan vastaanoton.

Lavalla oli hemmetin hauskaa, ja niin tuntui olevan yleisössäkin. Rokkikeikka, jes! Yhteislaulua, bailuuta ja vapputunnelmaa. Encorea taputettiin jo viimeisten sointujen päälle. Ville lietsoi. Kun “lissää” raikui automaattisesti, pitikin kysellä “paljon se kellon on”. Klassikkopäätös: Ei tippa tapa. Ansso heittää kaljaa naaman täydeltä, Vorssia huudetaan paidattomaksi, naamani vetää muikeaksi. Näin! Kiitos, ihmiset.

Toki Ralls-seuruettamme varoitettiin mahdollisuudesta jo muutamaa päivää aiemmin, mutta lopulta koko keikan toteutumista saatiin jännätä edeltävään iltaan asti. Pelin ratkettua myöhäisillasta The Coveralls kokoontuikin vielä neuvonpitoon, jossa seuraavan päivän show’ta valmisteltiin tyyliin “pojat rämpyttää ja Vorssi koputtelee pöydänkulmaa”.

Ajelimme Vammalan torille ja olimme kerrankin oikein hyvissä ajoin. Ville käytti ajan tehokkaasti hyväkseen esim. jäätelön ja munkin parissa. Ja mikäs siinä. Aurinkoinen kevätilma oli mannaa riutuneelle muusikonkeholle (ja -sielullekin, mikäli sellaisia vielä omistamme). Kasasimme rojumme rekanlavalle. Äänentoisto tuli paikalle erikseen, mikä helpotti hommiamme. Kivalta kuulosti. Vähän jännittikin. Tulisiko paikalle 100 vai 200 ihmistä?

Ennen kuin juhlakalut hilattiin paikalle kuuden ja puoli seitsemän välissä, alustimme meininkiä kahdella biisillä, joiksi valikoituivat Pitkä kuuma kesä ja uusi Ralls-tulokas Frontside Ollie. Kun Nykäsen Ilkan hehkutusjuonnon jälkeen astuimme lavalle, täytyy sanoa että yleisöstä spiikkiin reagoiva arviolta 2000 (kyllä! kaksi tuhatta!) hengen aikaasaama kohdahdus pisti selkäpiissä kutittelemaan mukavasti. Aurinko paistoi lavalle. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ruimimme biisit menemään aivan ok-meiningillä ja saimme isot aplodit.

Sitten esiteltiin ansaitusti joukkue taustavoimineen. Kun sällit olivat vielä lavalla, pistimme menemään meille poikkeuksellista ohjelmistoa: Sankarit ja Poika saunoo. Nekin saatiin kahlattua läpi suuremmitta ongelmitta, joten voiton puolella oltiin. Tunnelma oli käsinkosketeltava.

Pelaajat jalkautuivat ihmisten pariin ja lavanedusta näin ollen tyhjeni, mutta emme välittäneet vaan polkaisimme vielä melkoisen biisikimaran ilmoille, jännityksen jälkeen vähän vapautuneemmalla meiningillä. Niinkin vapautuneella, että unohdin Pop-musiikin C-osan aivan täysin…

Hieno tapahtuma! Hienoa VaLePa! Kiitokset torijuhlijoille, toivottavasti ensi vuonna palataan asiaan!

Kaikki paikalle iloitsemaan kullista The Coverallsin tahdittamana!

Ennen puoltapäivää kohtasin Keskustorilla Tuomaisen. Ellen häntä tuntisi jo vuosien takaa, tuskin olisin tälle nahkatakkiin verhoutunelle ruuhkatukalle uskaltanut luovuttaa empimättä avaimia sekä kotiini, että kulkuneuvooni. Toisaalta saatoin olla rauhallisin mielin sen suhteen, että eipä kodistani isommin arvokasta varastettavaa löydy ja luulisi Enterprisenkin olevan helppo bongattava Pirkanmaan teiltä. Noh, joka tapauksessa avaimia köyhempänä astelin Tampereen rautatieasemalle ja Tuomainen meni varmaankin kotiinsa ihailemaan saamiaan esineitä. Nyglat.

Kävin potkimassa vähän palloa. Arvon yhtyetoverini hakivat kamat, auton ja ajelivat itsensä Tampereelta. Kohtasimme Vammalan Walter’s Pubin edustalla, mistä jatkoimme miesten reittejä Huittisiin. Tehtiin ne perinteiset asiat kattauksen keikkakuntoon saattamiseksi. Mystikkäimpänä asiana vaihdoimme haitsupellien soundia ensimmäistä kertaa sähkörumpukeikkailun aikana. “Sehän kuulostaa melkein oikealta”, tuumittiin kolmesta suusta. Muutenkin soundit jytisivät hemmetin hyvin, mikä ei haitannut tippaakaan olotilaa. Olotilasta puheenollen eräällä rumputaiteilijalla oli hieman heikohko sellainen, syynä kuulemma esim. kädenvääntö Dokkarissa. Sitä sattuu. Mies pysyi onneksi hereillä vielä, kun nautimme Karhun maukkaat pitsat. Sitten Vorssi laittoi maate bäkkärin sohvalle.

Ystävämme Masa kutsui meitä käymään. Ansson kanssa sitten läksimmekin, lupasihan Masa myös El Clásico -jalkapallo-ottelun näkyvän kotinsa kookkaalta TV-aparaatilta. Pääsimmekin näin mukavasti vaihtamaan kuulumiset kavereiden kera ja toteamaan Özilin pystysyötön ratkaisseen siihen asti aika valjun matsin. Ansso joi kahvia; niin, hänhän vastasi kuljetuspuolesta.

Siirryimme Karhuun, missä vaikutti siltä, että ilta on väkimäärällisesti edelliskertaa onnistuneempi. Nautin vähän olutta, Antto nautti vähän soodavettä. Vartti ennen keikkaa herätimme lopullisesti Vorssin. Vorssi nautti vähän olutta.

Laitoimme intron soimaan ja lähdimme painamaan hyväksi havaittua biisikattausta. Väkeä oli mukavasti paikalla ja jo ensi tahdeista saatiin yleisö lavan eteen olemaan messissä. Hyvä! Eka settimme käsitti taattua Coveralls-antia, joka kiidätti mielialat korkeiksi. Setin kohokohta oli mielestäni Todella kaunis, joka jo todetusti vaikuttaa tulleen settiimme jäädäkseen. Tauolla olikin hyvä sosialisoida tuttujen kanssa. Heitä oli saapunut pitkin Suur-Sastamalaa, mistä iso käsi reissumiehille!

Toinen settimme käynnistyi Sukset-iloittelull. EVVK:kin monessa paikassa vain toimii yleisöön, vaikka jotenkin sitä aina kuvittelisi, ettei Klamydia sitä tunnetuinta bilemusiikkia ole. Oi beibi upposi myös hyvin, mutta täytyy myöntää että lunttilapusta huolimatta meikäläisellä oli todella vaikeuksia pysyä biisin räpäytyskyydissä… Hyvä puoli tosin on se, ettei siinä pysy kukaan muukaan. Loppusetti olikin sitten idioottivarma ja meininki säilyi erittäin mainiona läpi keikan. Encorea vaadittiin ja Tippa vedettiin kehiin perinteisellä punkkiraivolla.

The Coveralls viihtyi keikalla jälleen mainiosti. Kiitos, ihmiset, kiitos!

Karhun alakerta tyhjeni keikan jälkeen nopeasti, joten pakkasimme, roudasimme ja suuntasimme keulan kohti koteja. Hyvä, Ansso.

Vappuaattona The Coveralls ruimii siis Tampereen rokkimesta Jack The Roosterissa, joten saavu paikalle hassussa, alkoholin punaamassa nenässä ja ota mukaan myös hilpeähattuinen kaverisi!

Jos haluat tsekata dokumentin idioottin studiovisiitistä, kurkkaa tänne!

Mikäli sinua kiinnostaa “Duo Kovaralli feat. Armadillo plays The Coveralls”, niin katsohan Ilonan-keikalta Rappiolla-veto!

Matkadokkaria Seinäjoelta löytyy myös!

Tarkkailkaa päivämääriä keikat-osiosta, mutta lähitulevaisuudessa The Coverallsin voi bongata ainakin Huittisissa, Tampereella, Ilmajoella ja Ulvilassa. Tulkaa paikalle ja kaverit mukaan kans!