Keikkakellomme oli jälleen Kökkö o’ clock. Olemme jo pitkään ja säännöllisesti vierailleet kotikontujemme rakkaimmassa tavernassa. Olkoon nyt sitten myös Anton kotikontuja tuo Äetsän tanistustanner. Onhan mies sinne adoptoitu. Kök Myllypubi oli saanut uutta ilmettä sitten viime näkemän. Ulkopuolelle oli ilmestynyt hieman raffiittia ja alakerta oli avartunut huomattavasti. Allekirjoittanut tykkäsi kovasti näkemästään. Jopa niin paljon, että päätin suosikkiravintolani kasvojenkohotuksen kunniaksi juoda itseni pikku kekkuliin. Voin kertoa, että onnistuin missiossani.

En aio kertoa, kuinka kamat hyppäsivät Enterprisesta kuin itsestään ja tsekkasivat soittajien tasot. Suunnittelen tässä, josko kirjottaisin joskus yksityiskohtaisen selostuksen kamojen kasaamisesta ja äänen tarkastamisesta. Se tulisi löytymään kotisivujemme sopukoista. Tässä vaiheessa voisi päiväkirjaan vain lisätä linkin, josta aukeaisi kyseinen tekstin pätkä. Videolle dokumentoitu opastus roudaamisen ihmeelliseen maailmaan saattaisi myös olla adekvaatti ratkaisu. Toisaalta, eihän sen edes tarvitsisi olla meidän orkesterimme touhuista kuvattu video! Samallaisia raskaita… aiiiiijjjjjaaaiii.

Ruoasta pitää _tietenkin_ mainita erikseen. Nelikostamme kukin veti korillisen jonkin sortin sormiruokaa. Myllytuvan tutut panniinit olivat vaihtuneet kirjavaan valikoimaan erilaisia naposteltavia. Nam nam. Vahvasti positiivista raporttia tuli kaikilta. Keikkaa ennen minä kävin kotona tarkastamassa, että onhan videoillammekin esiintynyt Forss Sr. tulossa keikalle. Herra vastasi saapuvansa paikalle ja voivansa hyvin. Jälkimmäistä asiaa en tiedustanutkaan. Vastauksen sain silti. Saatoin siinä ohimennen haukatakin jotain. Pojat jäivät täksi aikaa kökkäröimään.

Takaisin pelipaikalle. Taverna oli yllättäen täynnään tuttuja naamoja. “Muutamat” “morot” tuli siinä heiteltyä. Keikka polkaistiin käyntiin. Tälläkään kertaa ei meiningistä tullut varsinaisesti pulaa. Yleisö oli mukana välittömästi. Miten ihmeessä ne jaksavat? Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllähän se on helventinmoinen onni ja kunnia vetää Kökkäri täyteen kerta toisensa jälkeen. Mää tykkään kyllä! Tällä menolla Vorssista ei tule ikinä pirkkalalaista, vaikka sinne muuttikin. The Coveralls tarjoili keikallaan neljä uutta biisiä. Siis. Meille uutta. Sukset, Rockin’ In The Free World, Todella kaunis ja Oi beibi. Kyyllä ne vaan porukkaan upposivat. Neil Youngin hittibiisi omistettiin Patentille, koska hänen ehdotuksestaan kyseinen kappale soittolistallemme päätyi. Oiva ehdotus, sano.

Keikka oli helvetin kova. Kotona on hyvä vetää. Keikkakin. Onneksi kaikki eivät tykkää vetää kotona ja tulevat vetämään meidän keikallemme. Olen kuin kotonani, kun vedän keikkaa. Eli kun vedän keikan kotona, olen tavallaan tuplasti läsnä. Tä? Vähintään yhtä syvissä mietteissä oli Kamalakankaan Jenna, joka oli tullut vetämään meidän vetävälle keikallemme. Ainutlaatuinen tytär kerrassaan. Eturivissä fiilistellyt neito oli lapsenomaisen kiinnostunut soiton teknisestä toteuttamisesta. Päänsä kääntyili kuin tennismatsissa konsanaan hänen seuratessaan esim. Anton basson otelaudalla tapahtuvaa virtuoosimaista suoritusta. Ulkopaikkakuntalaisplikan keskittyminen ei herpaantunut hetkeksikään. Kovasti hän samalla lauloi mukana, mutta itse bändi tuntui olevan sivuseikka. Terkut Jennalle! Pistit ainakin meikäläisen hymyilemään :)

Tässä kohtaa kuvittele kasaushomma käänteisessä järjestyksessä.

Takaisin Tampereelle koko konkkaronkka. Pojat imeskelivät kotimatkakaljojaan. Ilmoitin jo alkuillasta sen olevan jälkijättöisten hommia, vaan tekipä rumpalillakin huurteista mieli. Nyt pidin vastaavasti itseäni jälkijättönä, kun en moisia ollut halunnut hankkia. Viljo Rantanen olisi halunnut kanssamme ikuisuusmatkalle. Antto räknäili jatkoja. Minä ja Niko räknäilimme petihommia. Nukkumista ja eri osoitteissa. Aamulla kiitoksen kukko lauloi.

Katsohan YouTubesta koostevideo reissusta. Tai kokonainen Viimeinen-biisi samaiselta keikalta.

Huomenna siis luvassa Pub Myllytupa. Tarviiko sanoa edes mitään? Tulkaa! “Kyllä te tiedätte..”

Päiväkirjassa jo raportti Roosterista.

Olin suihkutteluineni viimeinen poistuja Pirkkahallista noin klo 22.35 illalla. Pimeä ja autio halli oli suorastaan aavemainen. Parkkeerasin avaruuslaivani Ruusterin eteen ja löysin ruokaa ja kanssasoittajat. Astuin hetkessä eri maailmaan. Aavemainen halli muuntui höpötyksen ja nousukännin täyteiseksi infernoksi, johon sopeutuakseni minun oli pakko noutaa oitis olut ruokani palanpainikkeeksi. Keikkaan oli aikaa melko vähän, huomasimme. Ehostauduimme. Jännitti oikein. Erikoisolosuhteet.

Olin koittanut hahmotella setin paikkaan sopivaksi. En vieläkään tiedä, onnistuinko. Vähän vähemmän suomirokkia kuin yleensä. Starttasimme Kikalla mukavan ironisesti. Kansa lähti käyntiin, mutta tahmeahkosti. Biisivalikoimamme oli suuri seikkailu tunnelmasta toiseen. Pave Maijasesta pidettiin enemmän kuin Jenni Vartiaisesta. Klamydia taisi sijoittua niiden väliin. Kitarakamojeni efektilaite päätti buuttailla itseään kesken biisien. Päälle-pois-päälle-pois. Toivoin yleisön nauttivan niiden hetkien aikana, jolloin kitarasta ei tullut ääntä. Ruoskittiin Offspringiä ja Viinanjuontiakin. Ei oikein lähteny. Itse asiassa tuntui ihan helvetin laimealta koko paska, mikä tauolla takahuoneessakin todettiin. Fakfak.

Tero, hieno mies, tarjosi shotillisen lakua. Tapojeni vastaisesti tilasin itsekin yhden shotin. Näiden voimalla tuumin, että perhana, taistellaas tästä vielä kova keikka. Bänditoverit yhtyivät ideaan. Pidimme (pyynnöstä liian pitkän) tauon ja astelimme takaisin lavalle. All The Small Things. Muutama tanssija. Ihan jees. Siitä eteenpäin mentiinkin roimassa nousukiidossa. Uudenlainen biisi tuntui aina tuovan eteen diggailemaan muutaman tyypin, jotka sitten jäivät loppukeikaksikin. Näinhän sen pitäisikin mennä! Tuntui keikalta. Kivalta keikalta. Kotiteollisuus taittoi selän E-typeltä ja Katy Perryltä. All I Want kaahattiin läpi pitkästä aikaa. Encorea taputeltiin, Vorssi lietsoi. Suomirokkispedeilyt loppuun. Hyvä fiilis. Kiitti!

Vaikeuksien kautta voittoon. Klisee. Digattiin. Hyvä. Kiitos!

Kamat kasaantuivat tuttuun malliin ja syömäpuuhiin päästiin nopsakasti. Itse tein karmivan virheliikkeen tilatessani lihapitsan, joka sisälsi “vähän kaikkee” maistumatta täten yhtään miltään. Keskenhän se jäi, vaikka Villekin osallistui sen tuhoamiseen. Kertonee jotain se. Tosin täytynee todeta, että koko porukka oli (Aarnea lukuunottamatta) kollektiiviflunssassa, joka oli saatu edellisviikonlopun superkeikkareissuilla. AIJJAI RANKKAA!

Syömäyrityksen jälkeen tsekattiin tutuin seremonioin. Vähän Pop-musaa ja Apinamiestä. Kivalta kuulosti. Toinen takaisku koettiin takatilapuutteen muodossa. Kahvelin yläkerran ollessa yksityistilaisuuskäytössä ei soittajille löydy ravintolasta housunvaihtopaikkoja muualta kuin yleisestä miestenhuoneesta. Noh, koska emme ole KISS-yhtye, on pre-show-make-up varsin pienimuotoista ja ihan mukiin menevästi pärjättiin ilmankin.

Keikka olikin kaikkiin edeltäviin takaiskuihin nähden erittäinkin jees! Porukkaa siunaantui kuin taikaiskusta ja pysyikin kiimassa lähes koko keikan. Ainahan sitä pieniä suvantoja keikan aikana tulee - en minäkään jaksaisi 1,5h tanssia vaikka melkoinen tanssilaminaattien partavaahto olenkin. *VAAHT VAAHT*

Pessimistinen aikatauluarvioni piti komeasti kutinsa: 03.00 kotiinlähtö ja 05.30 kotona. Ei haitannut. Matkanteko oli varsin vaivatonta, olihan meillä virvokkeita ja kaikkia yhdistävä rakettitiedeharrastus. Kiitos Kahvelinpöhveli, kivaa oli!

Jättikiitokset kaikille vuoden 2011 keikoilla käyneille! Meininki oli mahtavaa niin suunnassa kuin toisessakin. Ensi vuonna uudestaan!

Video reissusta löytyy YouTubesta.

Ensi vuoden keikkakalenteria ryhdytään laittamaan näytille. Tervetuloa keikoille myös 2012! Unohtaa ei sovi myöskään vuoden viimeisiä Duo Kovaralli -keikkoja, jotka soitellaan Seinäjoen Celticissä tulevana viikonloppuna.

Enterprisen ympäriltä raavittiin syväjäät poies ja matka saattoi alkaa. Mansen Mensan jäsenet kun ovat liikkeellä, niin jutut huitelevat sfäärejä. En aio niitä tässä toistaa. Näppäimistöstäni löytyvät aakkoset ja muut merkit eivät pysty muodostamaan tilannetta kuvaavia sanoja. Uskokaa. Pois.

Bjöörnepori oli ennallaan, tuo vanha kelvoton. Syntiseen syleilyynsä oli se meidät ottava. Senators. Roinat pystyyn Montussa ja syömään. Eiku. Monttu tyhjäks hostellissa ja syömään. Eiku. Montturossossa nakit ja muusit. EIKÄKU. Montussa kamat pystyyn ja Rossoon syömään. Itse söin 300g:n edestä kuollutta märehtijjää. Vilsso veteli kalasen ja Ansso n. 15 olutta. Porin nuoriso ja “nuoriso” esitteli ajotaitojaan. Kauppatorilla oli käynnissä vuotuinen ensilumesta iloitsevien Indianapolis 500000. Ei voi muuta sanoo, ku et “hianoste se pemppa liiras!”. Kaimmääki sit ku ajokortin ajan. Seovvarma!

Kellot löi keikkaa. Kirosin haikkaa. Ei voi mittee. Suutarin äitellä ei oo hattua. Onneksi teippi ja hakaneula, nuo alkuaineista voimallisimmat, riittivät korjaamaan petturuuttaan huutavan synteettisen symbaalikaksikkoni “jaa niitä on kaks”. Kaksi oli kuitenkin settejä. Suoriuduimme suoritteistamme hiussuortuvat suorina. Vilsso oli liian hidas ja meikä liian noppee. Itselle ihan tuttua. En onneksi kuitenkaan ole kaikissa asioissa liian ehtiväinen. Esimerkiksi en vieläkään ole pelannut Super Mario Bros. -tietokonepeliä loppuun asti. Siinä hommassa palaa loppuun. Pojat joivat alkoholijuomia. Minä en ole juonut tippaakaan Tampereen Glorian keikkojen jälkeen. Olisi kuulemma suotavaa, jos joisin. Sitä en kuitenkaan aio tehdä. Mieluummin haravoin hiekkaa zen-puutarhassani.

Porista tultiin takaisin vasta seuraavana päivänä. Sitä ennen piti vielä hoitaa yksi yksityistilaisuus alta. Mukavat kekkerit nekin!

Luvatusti ensi vuoden keikkoja päivitellään lähiaikoina, mutta kerrottakoon sen verran, että heti vuoden alussa on luvassa niin Tamperetta kuin Sastamalaakin!